Pauliinan tarina

Olen Pauliina Nordberg, hyvinvointivalmentaja ja FAF Personal Trainer ja elän unelmaani hyvinvointialan yrittäjänä. Olen aikaisemmin toiminut pankinjohtajana finanssialalla ja itsekin paininut samojen haasteiden kanssa, kuin nyt monet elämäntapavalmennuksessa olevat asiakkaani. Yrittäjänä ja pienen lapsen äitinä tiedän, että työn, perheen, terveellisten elämäntapojen ja riittävän liikunnan yhdistäminen toimivaksi paketiksi on monesti haastavaa ja vaatii melkoista taiteilua arjessa.

Olen haaveillut omasta yrityksestäni pitkään, joten Wellbeat Oy:n perustaminen syksyllä 2014 on ollut minulle hyvin merkityksellistä. Valmistuin personal traineriksi vuonna 2012 ja haave omasta yrityksestä vain vahvistui. Nyt Wellbeat Oy:n yrittäjänä saan tehdä sitä, mistä olen aina haaveillut, eli auttaa muita ihmisiä voimaan paremmin, löytämään liikunnan ilon ja nauttimaan terveellisistä elämäntavoista.

Hyvinvointivalmentajalle tärkeää on ymmärtää asiakasta ja siksi haluan perehtyä jokaiseen asiakkaaseen huolella ja kuunnella juuri hänen haasteitaan arjen keskellä.

Ota yhteyttä ja jutellaan Sinun tavoitteistasi - valmentajanasi voin auttaa niiden saavuttamisessa!

Tausta

Koulutus:
  • Kauppatieteiden maisteri / Vaasan Yliopisto
  • Personal trainer / FAF
  • Kuntosaliohjaaja / FISAF
  • Ravintovalmentaja, PN Level 1 Certified / Precision Nutrition
Työkokemus:
  • Pankkialan esimies- ja johtotehtävissä 2007-2014 / Nordea Pankki Suomi Oyj ja Eurajoen Säästöpankki
  • Ryhmäliikuntaohjaaja vuodesta 2002 alkaen / mm. Wellness Friski, Kuntokeskus Tzemppi, Liikuntainto, Wasa Sports Club, Womens' Rauma
Urheilutausta:
  • Lentopalloa 1- ja 2-sarjatasolla vuosina 2000-2008
  • Monipuolisesti urheilua, mm. yleisurheilua, uintia, ratsastusta
  • Tällä hetkellä harrastuksiin kuuluu kuntosali, lenkkeily, golf ja beach volley
faf_personal_trainer_logo_rgb_72ppi.jpg